MuistoJuhla Oy Hautauspalvelut
English Svenska EE RU
Verkkokauppaan

Arkkuvaatteet

Puetaanko edesmenneelle hänen oma vaatteensa vai arkkuvaate? Minkälaiset sukat? Mitä laittaa päälle edesmenneelle hänen viimeiselle matkalleen? Toiveita on monenlaisia. Joku voi toivoa puettavaksi johonkin omaan lempivaatteeseensa, toinen vaikka karatepukuun tai esimerkiksi juhlamekkoon.

 

Suurin osa omaisista kuitenkin pukee rakkaansa kauniiseen arkkuvaatteeseen.  Arkkuvaate on helppo pukea ja se on ekologinen vaihtoehto. Suunnittelemistamme arkkuvaatteista löydätte varmasti mieleisenne. Toimimme tällä hetkellä paikkakunnilla Helsinki ja Lahti, mutta verkkokauppamme kautta toimitamme tuotteitamme ympäri Suomen.

Omat vaatteet vai arkkuvaate

Edesmenneen voi pukea viimeiselle matkalleen joko hänen omissa vaatteissaan tai sitten MuistoJuhla Oy:n kautta saatavaan arkkuvaatteeseen. Vainajan pukeminen voi kuvastaa sitä, mikä on ollut henkilölle tärkeää elämän aikana. Jos edesmennyt ei ole esittänyt toiveita pukemisen suhteen, on omaisten mietittävä, miten hän olisi halunnut tulla nähdyksi arkussa.

Usein miten vainajan omat vaatteet ovat kuitenkin vaikeasti puettavia ja siksi olemme suunnitelleet tätä tarkoitusta varten kauniita luonnonkuituisia vaatteita, jotka ovat helppo pukea. Arkkuvaatteemme ovat ekologisia, eivätkä ne näin ollen kuormita luontoa.

Krematorioiden uusi ympäristönsuojelulaki velvoittaa käyttämään hautauksessa entistä ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja, joten on hyvä valita arkkuvaatteeksi sellainen vaate, joka on tehty jostain luonnonkuidusta.

MuistoJuhlan malleja saa joko pellavaisina tai puuvillaisena ja kaikki tuotteet ovat valmistettu Lahdessa. Haluamme ekologisuuden lisäksi tuoda kauneutta edesmenneen viimeiselle matkalle.

 

Arkkusukat

Tuntuu lohdulliselta pukea edesmenneelle myös sukat jalkaan. Ne voivat olla kauttamme ostetut puuvillaiset tai villaiset sukat. Vaihtoehtoisesti joku omaisista voi ne myös itse kutoa. Niiden ei tarvitse olla oppikirjamaisen hyvin tehdyt, mutta niiden kutominen voi olla yllättävän lohduttava ja merkityksellinen teko surun keskellä.  Tällainen pieni teko voi toimia terapiana surua käsiteltäessä. Kauttamme saa normaalien puuvilla-ja villasukkien lisäksi myös käsin kudottuja sukkia.

 

Vainajan pukeminen

Pukeminen arkkuvaatteeseen, sukkien laittaminen ja arkkuun saattaminen tapahtuvat yleensä kuljetuksen yhteydessä. Omaiset voivat halutessaan osallistua edesmenneen pukemiseen ja tähän tilanteeseen tarvitaan aina kaksi henkilöä. Vainajan katsominen ja hyvästeleminen voi tapahtua samassa yhteydessä, kun hänet on asianmukaisesti puettu ja asetettu arkkuun.  Arkkuun voi laittaa mukaan jonkin muistoesineen, kirjoittaa edesmenneelle kirjeen tai laittaa arkun sisälle vaikka kukan edesmenneelle. Järjestämme omaisille rauhallisen ja kiireettömän hetken hyvästelyyn.

 

Vainajan kuljetus Helsinki ja Lahti

Vainaja tarvitsee aina vähintään yhden kuljetuksen terveyskeskuksesta tai sairaalasta hautaus-, siunaus- tai tuhkauspaikalle. Joskus voidaan tarvita myös useampi kuljetus ja kuljetamme myös toiselle paikkakunnalle tai toiselle puolelle Suomea.

Kuljettajamme hoitavat vainajan noudon, pukemisen ja arkkuun asettamisen. Sen jälkeen edesmennyt siirretään yleensä kappeliin tai muuhun tilaan odottamaan hautaustilaisuutta.

Arkkuun laiton jälkeen voidaan pitää pieni hartaushetki, ennen kuin vainajaa lähdetään kuljettamaan ruumishuoneelle. Jos vainajan koti on sopivan matkan päässä, voidaan saattueessa käydä myös kotipihalla. Jos kaikki halukkaat omaiset eivät pääse mukaan arkun kuljettamiseen, arkun avaamisesta ennen siunaustilaisuuden alkua voidaan sopia MuistoJuhla Oy:n tai seurakunnan kanssa.